”Institutions […] involve orientation devices that keep things in place. The affect of such placement could be described as a form of comfort. To be oriented, or to be at home in the world, is also to feel a certain comfort: we might only notice comfort as an affect when we lose it – when we become uncomfortable.” (Ahmed 2006, 134.)
Sara Ahmedin suuntautuneisuutta, kehollista olemista ja
toiseutta käsittelevä teos Queer
Phenomenology (2006) ei ole pedagogiikan oppikirja vaan fenomenologiaa
pervouttamaan pyrkivä teos. Tässä blogitekstissä väitän kuitenkin, että Queer Phenomenologylla ja
fenomenologisella suuntauksella on paljon annettavaa feministiselle
pedagogiikalle.
Me akateemiselle uralle lähtevät vietämme merkittävän
osan ajastamme koulu- ja yliopistoympäristöissä. Tilat jättävät jälkensä
kehoihimme suuntautuessaan normatiivisten objektien ympärille. Itsensä oudoksi
mieltävä saattaa yrittää piilottaa outoutensa muiden katseilta. Silloin, kun outouden kokemukset eivät vie kokonaan
toimintakykyämme, ne voivat kuitenkin toimia tärkeinä ohjenuorina
suunnitellessamme feminististä opetusta. Tekeväthän ne meidät opettajina herkemmiksi
opetustilassa oleville eletyille, tunteville ruumiille.
Epämukavuus luentosalissa ei ole itselleni vieras asia. Kandi-
ja maisteriopintojani väritti usein epämukavuus ja huoli selviämisestäni
varsinkin niinä aikoina, kun paniikkihäiriö puski pintaan. Erityisen vaikeita
olivat massaluennot, joilla istuminen yhtenä opiskelijana muiden joukossa tuntui
joskus täysin mahdottomalta – oli luentojen aihe sitten kuinka mielenkiintoinen
tahansa. Itsenäinen opiskelu sujui sen sijaan paremmin: ei tarvinnut pohtia,
pettävätkö ruumiini ja mieleni minut ja paljastavatko ne muille opiskelijoille
ja opettajalle, etten sovi yliopistomaailmaan.
Olen varma, että edellä kuvailemani, paikoin varsin
vahvat ja erittäin selvästi ruumiissa koetut, epämukavuuden tuntemukset kuulostavat
tutuilta myös monille muille kurssilaisille, blogin lukijoille, opiskelijoille
ja opettajille. Kaikkien kohdalla tuntemusten taustalla ei kuitenkaan ole
sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö. Minua luennoilla oleminen
pelotti, koska pelkäsin paniikkikohtausta ja itseni ”nolaamista” muiden
silmissä, mutta syynä epämukavuuden tuntemuksille luentosalissa voivat olla myös
esimerkiksi marginaaliin työnnetty sukupuoli, seksuaalisuus, luokkatausta, ruumiin
koko, ihonväri, kieli, ikä ja/tai uskonto.
Kun aloitin jatko-opinnot ja pääsin kokeilemaan
opettamista, salin edessä seisominen tuntui toisinaan erittäin vaikealta ja
pelkäsin pyörtyväni. Toisinaan taas, kun yleinen vointini oli parempi,
huomasin, että opettaminen oli jopa helpompaa kuin luennoille osallistuminen
kuulijana. Huomioni oli niin suuntautunut sanomaani, etten ehtinyt
tarkkailemaan sydämensykkeitä tai hengitykseni tahtia.
Opetusta suunnitellessani ja opettaessani olin silti
herkistynyt ottamaan opiskelijoiden tuntevat ruumiit huomioon ja tarjoamaan
heille tilaan levittymistä tukevia apukeinoja: minua itseäni opiskelijana helpotti,
jos opettaja jätti luentosalin oven luennon ajaksi auki, koska tällöin
hengittäminen tuntui helpommalta ja tilasta (erityisen pahan paniikin iskiessä)
poistuminenkin tuntui olemassa olevalta mahdollisuudelta. Opettaessani pyrinkin
itse aina jättämään salin oven vähintään raolleen tai jopa kokonaan auki, jos
käytävältä ei kantaudu meteliä.
Kehomme lähtöpiste vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten
maailma meille avautuu. Minä havainnoin luentotilaa oman kehollisen historiani
valossa, sinä omastasi. Pitäkäämme me feministiset opettajat siis dialogi
avoinna. Millä eri tavoin sinä pyrit helpottamaan opetustilassa olevien kehollista
levittäytymistä ja kotiutumista?
Lähde:
Ahmed, Sara (2006) Queer
Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Durham: Duke University
Press.
Kyllä, fenomenologisella ajattelulla on paljon annettavaa feministiselle pedagogiikalle. Kirjoituksesi tuo esiin, miten korkeakouluopetukseen sisältyy usein pakollisen kehollisen kyvykkyyden (compulsory able-bodiedness) odotus, joka määrittää "oikeanlaisen" opiskelijan habituksen ja vaikuttaa opiskelukokemuksiin sekä opetustilanteiden koostamiseen. Tätä kyvykkyyden normia voidaan purkaa tehokkaasti fenomenologisessa filosofiassa kehitellyn eletyn kehon käsitteellä.
VastaaPoistaKiitos tekstistäsi, se antoi paljon ajateltavaa. Olemme pienryhmässämme Moodlessa keskustelleet esim. luento-opetuksesta. Oletus ainakin minulla on, että juuri luentosalin ihmismassaan uppoaminen on helppoa kaikille, että luennon seuraaminen on passiivista ja turvallista. Tämä teksti herätteli tajuamaan, ettei se mene niin aina.
VastaaPoistaPaljon kiitoksia tästä! Tuot esiin erittäin konkreettisiakin asioita, joiden avulla voi jokainen kehittää pedagogiikkaansa ja herkkyyttään oppijoiden eroille. Tämä resonoi nyt hyvin oman ajatteluni kanssa, kun olen juuri kirjoittamassa intersektionaalisuudesta pedagogiikassa.
VastaaPoista