tiistai 27. helmikuuta 2018

Avoimien ovien pedagogiikkaa. Elävät, tuntevat kehot opetustilassa





”Institutions […] involve orientation devices that keep things in place. The affect of such placement could be described as a form of comfort. To be oriented, or to be at home in the world, is also to feel a certain comfort: we might only notice comfort as an affect when we lose it – when we become uncomfortable.” (Ahmed 2006, 134.)


Sara Ahmedin suuntautuneisuutta, kehollista olemista ja toiseutta käsittelevä teos Queer Phenomenology (2006) ei ole pedagogiikan oppikirja vaan fenomenologiaa pervouttamaan pyrkivä teos. Tässä blogitekstissä väitän kuitenkin, että Queer Phenomenologylla ja fenomenologisella suuntauksella on paljon annettavaa feministiselle pedagogiikalle.

Me akateemiselle uralle lähtevät vietämme merkittävän osan ajastamme koulu- ja yliopistoympäristöissä. Tilat jättävät jälkensä kehoihimme suuntautuessaan normatiivisten objektien ympärille. Itsensä oudoksi mieltävä saattaa yrittää piilottaa outoutensa muiden katseilta. Silloin, kun outouden kokemukset eivät vie kokonaan toimintakykyämme, ne voivat kuitenkin toimia tärkeinä ohjenuorina suunnitellessamme feminististä opetusta. Tekeväthän ne meidät opettajina herkemmiksi opetustilassa oleville eletyille, tunteville ruumiille.

Epämukavuus luentosalissa ei ole itselleni vieras asia. Kandi- ja maisteriopintojani väritti usein epämukavuus ja huoli selviämisestäni varsinkin niinä aikoina, kun paniikkihäiriö puski pintaan. Erityisen vaikeita olivat massaluennot, joilla istuminen yhtenä opiskelijana muiden joukossa tuntui joskus täysin mahdottomalta – oli luentojen aihe sitten kuinka mielenkiintoinen tahansa. Itsenäinen opiskelu sujui sen sijaan paremmin: ei tarvinnut pohtia, pettävätkö ruumiini ja mieleni minut ja paljastavatko ne muille opiskelijoille ja opettajalle, etten sovi yliopistomaailmaan.

Olen varma, että edellä kuvailemani, paikoin varsin vahvat ja erittäin selvästi ruumiissa koetut, epämukavuuden tuntemukset kuulostavat tutuilta myös monille muille kurssilaisille, blogin lukijoille, opiskelijoille ja opettajille. Kaikkien kohdalla tuntemusten taustalla ei kuitenkaan ole sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö. Minua luennoilla oleminen pelotti, koska pelkäsin paniikkikohtausta ja itseni ”nolaamista” muiden silmissä, mutta syynä epämukavuuden tuntemuksille luentosalissa voivat olla myös esimerkiksi marginaaliin työnnetty sukupuoli, seksuaalisuus, luokkatausta, ruumiin koko, ihonväri, kieli, ikä ja/tai uskonto.

Kun aloitin jatko-opinnot ja pääsin kokeilemaan opettamista, salin edessä seisominen tuntui toisinaan erittäin vaikealta ja pelkäsin pyörtyväni. Toisinaan taas, kun yleinen vointini oli parempi, huomasin, että opettaminen oli jopa helpompaa kuin luennoille osallistuminen kuulijana. Huomioni oli niin suuntautunut sanomaani, etten ehtinyt tarkkailemaan sydämensykkeitä tai hengitykseni tahtia.

Opetusta suunnitellessani ja opettaessani olin silti herkistynyt ottamaan opiskelijoiden tuntevat ruumiit huomioon ja tarjoamaan heille tilaan levittymistä tukevia apukeinoja: minua itseäni opiskelijana helpotti, jos opettaja jätti luentosalin oven luennon ajaksi auki, koska tällöin hengittäminen tuntui helpommalta ja tilasta (erityisen pahan paniikin iskiessä) poistuminenkin tuntui olemassa olevalta mahdollisuudelta. Opettaessani pyrinkin itse aina jättämään salin oven vähintään raolleen tai jopa kokonaan auki, jos käytävältä ei kantaudu meteliä.

Kehomme lähtöpiste vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten maailma meille avautuu. Minä havainnoin luentotilaa oman kehollisen historiani valossa, sinä omastasi. Pitäkäämme me feministiset opettajat siis dialogi avoinna. Millä eri tavoin sinä pyrit helpottamaan opetustilassa olevien kehollista levittäytymistä ja kotiutumista?


Lähde:

Ahmed, Sara (2006) Queer Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Durham: Duke University Press.

3 kommenttia:

  1. Kyllä, fenomenologisella ajattelulla on paljon annettavaa feministiselle pedagogiikalle. Kirjoituksesi tuo esiin, miten korkeakouluopetukseen sisältyy usein pakollisen kehollisen kyvykkyyden (compulsory able-bodiedness) odotus, joka määrittää "oikeanlaisen" opiskelijan habituksen ja vaikuttaa opiskelukokemuksiin sekä opetustilanteiden koostamiseen. Tätä kyvykkyyden normia voidaan purkaa tehokkaasti fenomenologisessa filosofiassa kehitellyn eletyn kehon käsitteellä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tekstistäsi, se antoi paljon ajateltavaa. Olemme pienryhmässämme Moodlessa keskustelleet esim. luento-opetuksesta. Oletus ainakin minulla on, että juuri luentosalin ihmismassaan uppoaminen on helppoa kaikille, että luennon seuraaminen on passiivista ja turvallista. Tämä teksti herätteli tajuamaan, ettei se mene niin aina.

    VastaaPoista
  3. Paljon kiitoksia tästä! Tuot esiin erittäin konkreettisiakin asioita, joiden avulla voi jokainen kehittää pedagogiikkaansa ja herkkyyttään oppijoiden eroille. Tämä resonoi nyt hyvin oman ajatteluni kanssa, kun olen juuri kirjoittamassa intersektionaalisuudesta pedagogiikassa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Palautteen tyrannia ja lupaus

Yliopisto-opetuksessa on painotettu viime vuosina paljon opiskelijapalautteen merkitystä. Tämä on monella tapaa hyvä asia ja kannustaa k...