Aloitan
kokeilulla. Kirjoita (tarkistamatta netistä!) muistiin: kymmenen sellaista
kirjaa, jotka ovat tietojesi mukaan arvostettuja kirjallisuusklassikkoja. Sen
jälkeen kirjoita muistiin kymmenen kirjaa, joita rakastat ja joihin palaat aina
uudelleen. Onko listoissa eroja? Jos, mitä ja millaisia nämä erot ovat? Mistä
erot johtuvat?
Catharine
R. Stimpson pohtii vuonna 1990 ilmestyneessä artikkelissaan ”Reading for Love:
Canons, Paracanons and Whistling Jo March” (New
Literary History, vol. 21, no. 4) kaunokirjallisuuden kaanoneita. Stimpson
hahmottaa artikkelissaan länsimaisen – historiallisesti pitkälti valkoisen ja
miehisen – kaunokirjallisuuden kaanonin rinnalla elävän varjokaanonin (paracanon) käsitteen. Siinä missä kirja
kohoaa kaanoniin esimerkiksi ylistävien kritiikkien ja kirjallisuuspalkintojen
kautta, varjokaanonissa liikkuvat lukijoiden rakastamat ja toisilleen
suosittelemat teokset. Rakastettu kirja ei välttämättä suinkaan ole yleisesti arvostettu
kirja (sama toisinpäin). Stimpsonin oma varjokaanonesimerkki on Louisa May
Alcottin Little Women (1968),
suomeksi tutummin Pikku naisia.
Kirjallisuuden
kaanonin ja varjokaanonin käsitteiden kautta alkaa yleensä jo ensimmäisistä
kymmenen kirjan listoista hahmottua lukuisia eroja. Feministisen pedagogiikan
näkökulmasta kaanon- ja varjokaanonharjoitus onkin kiehtova ja silmiä eroille
ja eronteoille avaava kokeilu: siinä, missä arvostetussa kaanonissa
paistattelevat – toki osa myös ansaitusti – maailmaa valloittavat parrat ja
penikset, varjokaanoniin kohoavat virallisesta kaanonista ulossuljetut kirjat.
Siellä ovat lasten- ja nuortenkirjat, romanttiset viihderomaanit, queerit
otteet, kaikenlainen pahamaineinen genrekirjallisuus. Varjokaanonissa ovat
lukijoilleen tärkeät kirjat, jotka eivät useistakin eri syistä (ja eron syistä) ole yltäneet samalle
linjalle virallisen kirjallisuuskaanonin kanssa. Kiinnostavia ovat myös
kaanonien yhtymäpisteet – mikä tai millainen teos asettuu molempiin? Entä
millaisena hahmottuu muutos vaikkapa viimeisen viidentoista vuoden aikana?
Lasten-
ja nuortenkirjallisuuden opetuksessa varjokaanonin käsite on ollut mielekäs ja
käyttökelpoinen. Se nostaa esiin sisään- ja ulossulkemisen mekanismeja ja tekee
näkyväksi eroja kirjallisuuden tuottamisen, kirjoittamisen ja lukemisen
keskusteluissa ja valtaverkostoissa. Tätä kautta käsitteen avulla on
mahdollista lähteä laajemmin hahmottamaan ja purkamaan esimerkiksi
sukupuolittuneita rakenteita ja normeja sekä kannustaa intersektionaaliseen
havainnointiin. Käsitettä voi mainiosti soveltaa muillekin aloille kuin
kirjallisuuteen.
Jaan
teille vielä lopuksi varjokaanonlistani, sillä kaanonlistallani ovat
perus-Dostojevskit ja sen sellaiset.
L.
M. Alcott: Kahdeksan serkusta
Agatha
Christie: Ruskeapukuinen mies (nimestään
huolimatta tarina nuoren naisen jännittävistä seikkailuista ja kadonneista
timanteista)
Astrid
Lindgren: Saariston lapset (Lindgren
on toki lastenkirjallisuuden omassa kaanonissa vankka nimi)
Margaret
Mahy: Krokotiilin vauhtiparaati ja muita
kertomuksia
L.
M. Montgomery: Sininen linna
Jukka
Parkkinen: Osakkeet nousussa, Osku
Liv
Strömquist: Kielletty hedelmä (uusin
listallani, mutta mahtava!)
Leena
Wallenius: Lotta, lentoemäntäoppilas
Jean
Webster: St. Ursula-koulun tytöt
Rauha
S. Virtanen: Seljan tytöt
Ihana harjoitus! Tulee heti mieleen paikkoja, joissa tätä voisi soveltaa!
VastaaPoistaKiva, kannattaa kokeilla! Soveltaa voi tietysti lisääkin, esimerkiksi listaamalla vielä kaanonin ja varjokaanonin oheen vaikuttavien tai suurten lukuelämysten teosten listan. Sitä kautta pääsee pohtimaan myös sitä, mikä kaikki milloinkin tuntuu vaikuttavalta, ja kuinka vaikuttavien lukuelämysten listalla voi olla yhtä lailla Fay Weldonin "Praxis" kuin Katri Mannisen "Kallen inttivuosi".
VastaaPoistaHieno harjoitus, ja ihana lista! Tekee heti mieli lukea suosituksiasi...muistan, miten äitipuoleni luki minulle ääneen "Seljan tyttäret", ja minulla on hämärä mielikuva tunnelmasta, mutten muista mitään juonesta.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä listaa (mikä yllätys!). Esimerkiksi tuo Webster on aivan loistava. Kiinnostava piirre suomennoksessa on sensuuri: teoksesta on sensuroitu kaksi lukua, joista toinen käsittelee eläkeläispariskunnan häämatkaa ja toinen tyttöjen "seireenikerhoa". Lukuja ei ole suomennettu sittemmin edes uusintapainoksiin (alkuperäinen suomennos on 1930-luvulta). Olen käyttänyt kirjaa opetuksessakin, sensuurinäkökulman avulla pääsee hyvin käsittelemään esimerkiksi sukupuoleen ja tyttöihin liittyviä kysymyksiä.
VastaaPoistaIhana teksti!
VastaaPoistaInnostuin heti tekemään oman varjokaanoni-listan:
1. Monika Fagerholm – Ihanat naiset rannalla
2. Jean M. Untinen-Auel – Luolakarhun klaani
3. Aila Meriluoto – Vaarallista kokea
4. L. M. Montgomery – Vihervaaran Anna
5. Sylvia Plath – The Journals of Sylvia Plath
6. Anaïs Nin – Incest: from a journal of love
7. Astrid Lindgren – Marikki
8. Aili Somersalo – Mestaritontun seikkailut
9. Lidia Yucknavitch – The Small Backs of Children
10. Patti Smith – Just Kids
Mahtavaa!
PoistaKiitos Myry! Aivan ihana. Tulee heti mieleen useampikin variaatio tästä listauksesta. Esimerkiksi jo vähän enemmän sukupuolentutkimusta lukeneiden kanssa voisi tehdä 5-10 tekstin listauksen spt-kaanonista. Olis jänskä nähdä millaista variaatiota syntyis vai syntyiskö.
VastaaPoistaOlisi tosi kiinnostava sovellus harjoituksesta!
PoistaKyllä, tätä voisi soveltaa vaikka sukupuolentutkimuksen klassikoihin tai paljon muuhun. Toistan samaa kuin muutkin: Ihana! Ja tietenkin Myryn parakaanon-listausta oli ihquu lukea ja voi, Seljan tytöt, tekisipä mieli palata niihin!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiinnostava harjoitus, Myry! Voisin soveltaa sitä heti tänä syksynä feminististä kirjallisuudentutkimusta käsittelevällä luennollani. Pyytäisin opiskelijoita ensin tekemään listan maailmankirjallisuuden klassikoista ja sitten listaamaan naisten kirjoittamia teoksia. Tästä päästäisiin hyvin siihen, miksi feminististä kirjallisuudentutkimusta on aikoinaan tehty paljon juuri naisten nostamiseksi kirjallisuuden kaanoniin - ja opiskelijatkin kenties hoksaisivat, miten maailmankirjallisuuden klassikoita listatessa päädytään hyvin helpolla melko miehiseen listaan (tai näin ainakin oletan; hauskaa toki olisi, jos oletukseni osoittautuisivatkin vääriksi). (Poistin edellisen kommenttini, kun sitä ei pystynyt editoimaan. Tämä on siis editoitu versio tuosta kommentista.)
VastaaPoista