tiistai 12. syyskuuta 2017

Eroista ja kaanoneista

Aloitan kokeilulla. Kirjoita (tarkistamatta netistä!) muistiin: kymmenen sellaista kirjaa, jotka ovat tietojesi mukaan arvostettuja kirjallisuusklassikkoja. Sen jälkeen kirjoita muistiin kymmenen kirjaa, joita rakastat ja joihin palaat aina uudelleen. Onko listoissa eroja? Jos, mitä ja millaisia nämä erot ovat? Mistä erot johtuvat?

Catharine R. Stimpson pohtii vuonna 1990 ilmestyneessä artikkelissaan ”Reading for Love: Canons, Paracanons and Whistling Jo March” (New Literary History, vol. 21, no. 4) kaunokirjallisuuden kaanoneita. Stimpson hahmottaa artikkelissaan länsimaisen – historiallisesti pitkälti valkoisen ja miehisen – kaunokirjallisuuden kaanonin rinnalla elävän varjokaanonin (paracanon) käsitteen. Siinä missä kirja kohoaa kaanoniin esimerkiksi ylistävien kritiikkien ja kirjallisuuspalkintojen kautta, varjokaanonissa liikkuvat lukijoiden rakastamat ja toisilleen suosittelemat teokset. Rakastettu kirja ei välttämättä suinkaan ole yleisesti arvostettu kirja (sama toisinpäin). Stimpsonin oma varjokaanonesimerkki on Louisa May Alcottin Little Women (1968), suomeksi tutummin Pikku naisia.

Kirjallisuuden kaanonin ja varjokaanonin käsitteiden kautta alkaa yleensä jo ensimmäisistä kymmenen kirjan listoista hahmottua lukuisia eroja. Feministisen pedagogiikan näkökulmasta kaanon- ja varjokaanonharjoitus onkin kiehtova ja silmiä eroille ja eronteoille avaava kokeilu: siinä, missä arvostetussa kaanonissa paistattelevat – toki osa myös ansaitusti – maailmaa valloittavat parrat ja penikset, varjokaanoniin kohoavat virallisesta kaanonista ulossuljetut kirjat. Siellä ovat lasten- ja nuortenkirjat, romanttiset viihderomaanit, queerit otteet, kaikenlainen pahamaineinen genrekirjallisuus. Varjokaanonissa ovat lukijoilleen tärkeät kirjat, jotka eivät useistakin eri syistä (ja eron syistä) ole yltäneet samalle linjalle virallisen kirjallisuuskaanonin kanssa. Kiinnostavia ovat myös kaanonien yhtymäpisteet – mikä tai millainen teos asettuu molempiin? Entä millaisena hahmottuu muutos vaikkapa viimeisen viidentoista vuoden aikana?

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden opetuksessa varjokaanonin käsite on ollut mielekäs ja käyttökelpoinen. Se nostaa esiin sisään- ja ulossulkemisen mekanismeja ja tekee näkyväksi eroja kirjallisuuden tuottamisen, kirjoittamisen ja lukemisen keskusteluissa ja valtaverkostoissa. Tätä kautta käsitteen avulla on mahdollista lähteä laajemmin hahmottamaan ja purkamaan esimerkiksi sukupuolittuneita rakenteita ja normeja sekä kannustaa intersektionaaliseen havainnointiin. Käsitettä voi mainiosti soveltaa muillekin aloille kuin kirjallisuuteen.

Jaan teille vielä lopuksi varjokaanonlistani, sillä kaanonlistallani ovat perus-Dostojevskit ja sen sellaiset.

L. M. Alcott: Kahdeksan serkusta
Agatha Christie: Ruskeapukuinen mies (nimestään huolimatta tarina nuoren naisen jännittävistä seikkailuista ja kadonneista timanteista)
Astrid Lindgren: Saariston lapset (Lindgren on toki lastenkirjallisuuden omassa kaanonissa vankka nimi)
Margaret Mahy: Krokotiilin vauhtiparaati ja muita kertomuksia
L. M. Montgomery: Sininen linna
Jukka Parkkinen: Osakkeet nousussa, Osku
Liv Strömquist: Kielletty hedelmä (uusin listallani, mutta mahtava!)
Leena Wallenius: Lotta, lentoemäntäoppilas
Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt

11 kommenttia:

  1. Ihana harjoitus! Tulee heti mieleen paikkoja, joissa tätä voisi soveltaa!

    VastaaPoista
  2. Kiva, kannattaa kokeilla! Soveltaa voi tietysti lisääkin, esimerkiksi listaamalla vielä kaanonin ja varjokaanonin oheen vaikuttavien tai suurten lukuelämysten teosten listan. Sitä kautta pääsee pohtimaan myös sitä, mikä kaikki milloinkin tuntuu vaikuttavalta, ja kuinka vaikuttavien lukuelämysten listalla voi olla yhtä lailla Fay Weldonin "Praxis" kuin Katri Mannisen "Kallen inttivuosi".

    VastaaPoista
  3. Hieno harjoitus, ja ihana lista! Tekee heti mieli lukea suosituksiasi...muistan, miten äitipuoleni luki minulle ääneen "Seljan tyttäret", ja minulla on hämärä mielikuva tunnelmasta, mutten muista mitään juonesta.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kyllä listaa (mikä yllätys!). Esimerkiksi tuo Webster on aivan loistava. Kiinnostava piirre suomennoksessa on sensuuri: teoksesta on sensuroitu kaksi lukua, joista toinen käsittelee eläkeläispariskunnan häämatkaa ja toinen tyttöjen "seireenikerhoa". Lukuja ei ole suomennettu sittemmin edes uusintapainoksiin (alkuperäinen suomennos on 1930-luvulta). Olen käyttänyt kirjaa opetuksessakin, sensuurinäkökulman avulla pääsee hyvin käsittelemään esimerkiksi sukupuoleen ja tyttöihin liittyviä kysymyksiä.

    VastaaPoista
  5. Ihana teksti!
    Innostuin heti tekemään oman varjokaanoni-listan:
    1. Monika Fagerholm – Ihanat naiset rannalla
    2. Jean M. Untinen-Auel – Luolakarhun klaani
    3. Aila Meriluoto – Vaarallista kokea
    4. L. M. Montgomery – Vihervaaran Anna
    5. Sylvia Plath – The Journals of Sylvia Plath
    6. Anaïs Nin – Incest: from a journal of love
    7. Astrid Lindgren – Marikki
    8. Aili Somersalo – Mestaritontun seikkailut
    9. Lidia Yucknavitch – The Small Backs of Children
    10. Patti Smith – Just Kids

    VastaaPoista
  6. Kiitos Myry! Aivan ihana. Tulee heti mieleen useampikin variaatio tästä listauksesta. Esimerkiksi jo vähän enemmän sukupuolentutkimusta lukeneiden kanssa voisi tehdä 5-10 tekstin listauksen spt-kaanonista. Olis jänskä nähdä millaista variaatiota syntyis vai syntyiskö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosi kiinnostava sovellus harjoituksesta!

      Poista
  7. Kyllä, tätä voisi soveltaa vaikka sukupuolentutkimuksen klassikoihin tai paljon muuhun. Toistan samaa kuin muutkin: Ihana! Ja tietenkin Myryn parakaanon-listausta oli ihquu lukea ja voi, Seljan tytöt, tekisipä mieli palata niihin!

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kiinnostava harjoitus, Myry! Voisin soveltaa sitä heti tänä syksynä feminististä kirjallisuudentutkimusta käsittelevällä luennollani. Pyytäisin opiskelijoita ensin tekemään listan maailmankirjallisuuden klassikoista ja sitten listaamaan naisten kirjoittamia teoksia. Tästä päästäisiin hyvin siihen, miksi feminististä kirjallisuudentutkimusta on aikoinaan tehty paljon juuri naisten nostamiseksi kirjallisuuden kaanoniin - ja opiskelijatkin kenties hoksaisivat, miten maailmankirjallisuuden klassikoita listatessa päädytään hyvin helpolla melko miehiseen listaan (tai näin ainakin oletan; hauskaa toki olisi, jos oletukseni osoittautuisivatkin vääriksi). (Poistin edellisen kommenttini, kun sitä ei pystynyt editoimaan. Tämä on siis editoitu versio tuosta kommentista.)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Palautteen tyrannia ja lupaus

Yliopisto-opetuksessa on painotettu viime vuosina paljon opiskelijapalautteen merkitystä. Tämä on monella tapaa hyvä asia ja kannustaa k...