Tämä blogipostaus saa inspiraatiota menneiden vuosien FemPeda blogeissa vierailleista pehmoeläimistä ja sienistä, ja ylipäätään yllättävistä kumppaneista pedagogisissa pohdinnoissa. Jauhomato onnistui luikertelemaan tähän blogiin, koska FemPedassa puhuttiin pehmoeläimistä ja sienistä, mikä sai minut miettimään jauhomatokohtaamistani. Ja sattuipa sitten vielä niin että FemPedan lähitapaamisen jälkeen kävin Kiasmassa, jossa huomasin (taas) ihmetteleväni jauhomatoja (ARS17/ Aude Pariset/ greenhouses). Ja silloin päätin että, ok, jauhomadoista tulen kirjoittaman. Tai ei, en kirjoita jauhomadosta. Sittenkään. Vaan jaan oman pienen pedagogisesti merkittävän kohtaamisen (johon kyllä liittyy jauhomato) ja mietin. Mietin kovasti. Pedagogisia juttuja.
Jauhomato (joka tiedetään/tunnetaan – ainakin – ruokakaapin epätoivottuna vieraana, ruokana
ja nykyään myös kyvystään muuttaa muovia biohajoavaksi jätteeksi) tuli
ajatteluni kumppaniksi tahtomattaan PDC’16 konferenssin työpajassa, jossa tutkijakaksikko
Lindström & Ståhl haastoivat pohtimaan eettisyyden ja vastuun tuottumista
monilajisissa kohtaamisissa. Työpajan taustalla oli tutkimusprojekti ja
erilaisia interventioita, joiden aikana oli jaettu "jauhomatokompostointipaketti-protoja"
ihmisille hoivattavaksi ja huollettavaksi. Tavoitteena oli avata erilaisia
näköaloja elämään muovin kanssa (tai ilman). Ja niin myös työpajassa rakensimme
jauhomatokoteja, ja ihmettelimme eläviä ja ruuaksi paistettuja jauhomatoja.
'Plastic imaginaries: becoming response-able stakeholders' interactive workshop / Lindström & Ståhl / PDC'16 Århus, Denmark / Kuva: Suvi P. |
Jauhomato ei makuaistimuksellisesta
kiehtovuudestaan huolimatta tuottanut kuitenkaan vain kulinaristisia pohdintoja, eikä se
myöskään muistuttanut vain Tyynenmeren jätepyörteestä, muovista, jätteestä.
Niistäkin. Sillä että kohtaamme jauhomatoja ja erilaisia öttiäisiä on väliä –
oppimiselle ja maailmassa olemiselle, kuten sanovat (ks. esim. Dumit 2014 Writing the Implosion- Teaching the World one Thing at a Time). Tavalliset asiat
tekevät yhteyksiä näkyväksi.
Näiden lisäksi syy miksi
jauhomato kihisee ajattelussani - ja nyt tässä blogissa - on se, että aloin ymmärtämään
jauhomadon kanssa jotain, joka oli sitä ennen ollut vain ja vaikea käsite. En
siltä, siitä, sen kautta, vaan sen kanssa. Ja se on ajatus joka on vähintään
yhtä kiehtova kuin muovia mutustava jauhomato itsessään. Niinpä tässä kirjoituksessa jauhomatoa voisi ajatella ennenkaikkea linkkinä tai avauksena feministisiin
materialistisiin pedagogioihin (esim. Hinton &
Treusch, eds., 2015; Teaching with Feminist Materialisms), jotka pohtivat muun muassa opetuksen materiaalisuutta ja
affektiivisuutta: Mitä kaikkea/muuta opetukseen, luokkahuoneeseen, oppimiseen
osallistuu? Jauhomadon kanssa jäin pitkäksi aikaa miettimään materiaalisen ja affektiivisen mahdollisuuksia opetuksessa, sillä se oli saanut yhtäkkiä puheen ja
tekstin parissa liikkuvan opettamisen tuntuvan riittämättömältä. Eikä siinä
post-itit ja kynäpaketti vielä paljon tuntuneet auttavan.
Kuitenkin, (ehkäpä onneksi) opetukseni on vähäistä ja verkko-opetusta,
sillä muuten olisin varmaankin jo kiikuttanut jauhomatopurkkeja luentosaliin. Lopputulos
olisi luultavasti ollut yksi epäilemättä opettajan innostuksella ladattu, mutta loppuunastimiettimätön pedagoginen kokeilu, jonka opetusta tai oppimista tukeva
potentiaali olisi jäänyt vähäiseen tai ollut vähintäänkin satunnainen. Eikä
jauhomadoiltakaan olisi kukaan mitään kysynyt.
Joten, tämän blogipostin pointti ei ole jauhomato – kaikesta
huolimatta. Tämän blogipostin pointti on pohdinta siitä, millä tavalla
pedagogisilla kumppaneilla, kanssa-opettajilla jotka ovat enemmän-kuin-minä, on
minulle ja opetukselleni väliä, ja millä tavalla minä niistä välitän. Ehkäpä jauhomato onnistui tekemään näkyväksi juuri sen. Opimme aina asioiden kanssa – joskin myös niistä, niiltä, niiden
kautta – ja niistä huolimatta. Ja jokatapauksessa, onhan se 'enemmän-kuin'
siellä ’luokkahuoneessa’ jo. Ja se tekee opettamisesta ja oppimisesta
arvaamatonta. Tai oikeastaan, mitä se tekee opettamiselle ja oppimiselle?
- Suvi P. -
Wow, mielenkiintoista pedagogisten kumppanuuksien pohdintaa, Suvi. Sattuneesta syystä olen kovasti miettinyt näitä ei-inhimillisen osallisuuksia opetustilanteissa ja päätynyt aina jotenkin umpikujaan ja juuri tuohon ajatukseen, että 'ei ehkä niitä jauhomatoja nyt kumminkaan kannata alkaa raahata luentosaliin'. Nyt tuli mieleeni, että mitäpä jos tuo jauhomatoepisodi voisi toimia ns. aloituskertomuksena jollain luennolla tai kurssilla. Siis se olis jotenkin matalan kynnyksen kanssaopettajuutta - vai, tai, ehkä?
VastaaPoistaTästä tulivat mieleen Tampereen yliopistossa kehitellyt kikattavat, kujertavat ja joskus jopa kurittomat Murmur-tuolit: https://www.tampere3.fi/tutkimus/slush2016/murmur
VastaaPoistaNäitä käytetiin yhdessä pelitutkimusseminaarissa ja oli äärettömän kiinnostavaa, miten yleisö ja puhujat reagoivat näihin - enimmäkseen hyväntahtoisesti mutta joillekin välihuutelevat kalusteet olivat varsinainen ärsytyksen aiheuttaja. Eräs puhuja oli suorastaan närkästynyt! Tuolit käsittääkseni myös kommunikoivat keskenään eli reagoivat toinen toistensa ääntelyihin. Mielestäni tuolit toimivat tilanteessa hiukan samoin kuin vaikkapa hälisevät lapset, mutta niihin oli kenties helpompi suhtautua hyväntahtoisesti, koska niiden "käytöksen" ei ajatella samalla tavalla olevan jonkun "aikuisen" vastuulla. Toisaalta kenties juuri siksi oli myös helpompi ilmaista niihin liittyvää ärsyyntymistä. Joka tapauksessa, tuolit olivat ilmeisen ei-inhimillinen mutta kuitenkin antropomorfinen toimija tilanteessa.
Kiitos kommenteista! Hauska esimerkki tuo murmur ja sen ilmeisen ei-tuolimainen toimijuus. Ehkä sekin ärsytyksen ja huvittuneisuuden lisäksi tuottaa monenlaista. Mietin jauhomatoja myös siitä näkökulmasta milloin ne tuottavat vain erilaisia säröjä totuttuun yllättävyydellään (on helppo jäädä vain ihmettelemään tai inhoilemaan) ja millä muulla tavalla ne voisivat olla opetuksessa läsnä. Toisaalta särinät ja säröt itsessään voivat olla pedagogisesti merkittäviä, mutta mihin asti ne kantavat (ja millä ehdoin kantaisivat riittävästi) oppimisen näkökulmasta. Hannan kommenttiin liittyen juuri tässä on haaste, joka saa ehkä viimekädessä epäilemään kannattaako sittenkään kiikutella niitä matoja mihinkään. Mutta josko joskus uteliaisuus myös kannattaisi.
VastaaPoistaMä haluan kiittää Suvia vielä inspiroivan erilaisesta kirjoittamisen tavasta! Blogi on juuri se paikka, jossa voi mielellään vähän revitellä tai heittäytyä poeettiseksi :)
VastaaPoistaKiitos, Tuija :)
PoistaTodella kiinnostava kirjoitus! Olen itse perehtynyt tutkimuksessani feministiseen posthumanismiin, jossa ihmisen ja ei-inhimillisen suhde on keskeistä, mutta tästä huolimatta ei-inhimillisten osallistumista opetustilanteeseen on hankala hahmottaa. Tanjan kommentista tuli tosin mieleen, miten omilla luennoillani eräässä luentosalissa kokoon taiteltavat tuolit ovat taisin väliajoin romahtaneet paukahtaen auki, mikä on herättänyt huvittuneisuutta sekä opettajassa että oppilaissa. Näin ei-inhimilliset toiset ovat siis osallistuneet keventämään luennon tunnelmaa, mikä on johtanut vilkkaampaan keskusteluun kurssilla.
VastaaPoistaHei Suvi! Kiitos kiinnostavasta pohdinnastasi + tuosta Hinton & Treusch linkistä, täytyypä tutustua tarkemmin!
VastaaPoistaJauhomadoista tulee mieleen aika jolloin piti säilyttää lapsen tamagotchia elossa, ja se miten leipäjuurta on ensimmäisten viikkojen aikana hoidettava monta kertaa päivässä. Kaikenlaisen elollisen kanssa sitä voikin puuhastella. Mutta Hinton & Treusch-kirjan innoittamana ja AtGenderin Teaching with Gender-kirjasarjan kanssa paljonkin puuhastaneena linkki näihin muihinkin mielenkiintoisiin eurooppalaisessa sukupuolentutkimuksen opetusyhteistyössä tehtyihin kirjoihin:
VastaaPoistahttps://atgender.eu/category/publications/volumes/
Voluumit 1-12 on ladattavissa ilmaiseksi, ja jos liityt AtGenderin jäseneksi (suuri suositus ja mm. edullisemmat osallistumismaksut European feminist research conferensseihin), saat kovakantisia myös ilmaiseksi.